Death Note - Kynä, tuo miekoista mahtavin

Light Yagami on 17-vuotias lukiota käyvä huippuoppilas, jonka elämä tuntuu olevan kohdallaan. Hän on varakkaasta perheestä, jossa roolit kohtaavat perinteisen yhteiskuntamallin unelman: perheen pää on reipas arvostettua ja hyväpalkkaista etsiväntyötä tekevä ikääntyvä mies, äiti puolestaan sädehtivä hyvänä haltiattarena toimiva kotirouva, Light itse äärimmäisen vakavasti hyvin sujuviin opintoihinsa sitoutunut esimerkillinen nuorimies, ja hännän huippuna hieman hulttiomainen tyttölapsi Sayuri, joka istuu kuin valettuna ihastuttavan riiviömäisen pikkusiskon muottiin. Light on kaikessa lahjakas, siisti, hyvätapainen ja vieläpä erittäin suosittu, mitä tukee entisestään hänen kiistaton komeutensa. Paitsi huippuunsa teroitetut akateemiset tiedot ja taidot, omaa Light myös syvällisiä ja ikäistään kypsempiä käsityksiä moraalista, etiikasta ja oikeudenmukaisuudesta. Kiinnostuksen viimeksi mainittuja aihepiirejä kohtaan hän on eittämättä perinyt poliisivoimissa työskentelevältä isältään, jonka manttelin Light aikoo kunnianhimoisena tavoitteenaan jonain päivänä periä.

Niin, ja hän on kuollakseen kyllästynyt elämäänsä.

Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu, kun Light löytää koulunsa pihamaalla lojuvan yksinäisen tummakantisen muistivihon. Sisälehdykkää vilkaistessaan hän havaitsee, että sinne on kirjoitettu eräänlaisia käyttöohjeita englanniksi. "Hän, jonka nimi tähän vihkoon kirjoitetaan, kuolee", kuuluu niistä ensimmäinen. Äärimmäisen valistuneena ja älykkäänä nuorukaisena Light tyrmää moisen yliluonnollisen humpuukin oikopäätä vain jälleen uudenlaisena sairaana pilana, mutta arvaamattomiin seurauksiin johtaneen päähänpiston tuloksena mustanpuhuva vihkonen päätyy kuitenkin hänen koululaukkuunsa. Myöhemmin tutustuessaan "Kuoleman muistivihkoon" tarkemmin Light huomaa, että on tällä kertaa tekemisissä vähintäänkin tavallista huolellisemmin laaditun pilan kanssa: ensimmäisen ohjenuoran lisäksi tuo pohjimmiltaan varsin tavanomaisen näköinen vihko sisältää kokonaisen litanian mitä monipuolisempia ja yksityiskohtaisempia pykäliä. Suorastaan pelottavaksi muodostuvaa kieroutuneisuutta lisää se, että käyttöohjeista jokainen tuntuu todella viitoittavan kohti muistikirjan tarkoitusta tappovälineenä.

Inhimillisen uteliaisuuden nujertamana Light lopulta ajautuu huumorimielessä kirjoittamaan vihkoon erään televisiossa esitetyn rikollisen nimen. Vitsi loppuu lyhyeen, kun kirjoitetun rikollisen elämä päättyy sydänkohtaukseen tasan 40 sekuntia myöhemmin, aivan kuten muistivihon käyttöohjeet lupasivat. Varmistettuaan muistivihon aitouden vielä yhdellä kokeilulla Light joutuu luonnollisesti pakokauhun valtaan. Pelko vaihtuu kuitenkin pian kasvavaksi määrätietoisuudeksi, kun hän ryhtyy pohtimaan hallussansa olevan muistivihon mahdollisuuksia. Tässä hän on; sydämeltään jalomielinen, älyltään terävä, oikeudentajuinen ja läpeensä kypsynyt ympäröivässä yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin. Ja käsissään hänellä on voimakkain mahdollinen väline, jolla ryhtyä näitä vääristymiä korjaamaan. Niinpä tunteen palo voittaa järjen äänen, ja Light ottaa kunniakkaaksi tehtäväkseen palauttaa maailma takaisin raiteilleen tappamalla jok'ikinen pahantekijä maan päältä.

Rikollisten äkkinäisten kuolemien tuoma näennäinen turvallisuus ei kuitenkaan poliiseja miellytä, eivätkä he kauaa tyydy seisomaan tumput suorina. Pian päätetään, ettei tapausta voida selvittää yksistään omiin konsteihin turvautuen. Apuun kutsutaan L. Hän on poliisivoimien mysteerinen maailman parhaaksi etsiväksi tituleerattu valttikortti, joka sen enempiä kumartelematta vannoo nappaavansa nyt Kirana tunnetun rikollisten sarjamurhaajan - Light Yagamin. Haaste otetaan molemminpuolisesti vastaan, ja näin kasassa onkin ainekset vuosituhannen alun puhutuimmalle japanilaiselle sarjakuvalle.

Käsikirjoittaja Tsugumi Ohban ja piirtäjä Takehsi Obatan yhteistyön tuloksena syntynyt Death Note nimeä kantava jättipotti on varsin lyhyessä ajassa todellakin noussut yhdeksi viimevuosien juhlituimmaksi länsimaihin rantautuneeksi sarjaksi. Perinteisen salapoliisitarinan raamit on Death Notessa kaiverrettu uuteen uskoon, kun vanhanaikaisen Sherlock Holmes - mallin tilalle on istutettu kaksi toisistaan älyllisesti mittaa ottavaa teinineroa. Lisämausteensa tähän kuivahkolta kuulostavan lajityypin edustajaan tuo railakkaasti yliluonnollisuuden varaan nojaava konsepti, johon kuuluvat niin tappavia voimia omaavat muistivihot kuin niiden alkuperäiset omistajat, kuolemanjumalat eli shinigamit kokonaan omine valtakuntineen. Tästä reseptistä on taitavien tekijöiden käsissä leivottu kakku, joka herättämiensä moraalikysymysten, kekseliäiden juonikuvioiden, nuorekkaiden henkilöhahmojen ja kiehtovien yliluonnollisuuksien seurauksena on sekä älyllisesti haastava että trendikäs.

Death Notessa päähenkilön virkaa toimittaa Light Yagami, jonka julkisivu ympäröivälle maailmalle on tiiviisti muotoiltuna täydellinen 17-vuotias. Koulumenestystä on tullut, mutta hän on onnistunut pitämään päänsä kylmänä säilyttääkseen asemansa. Suosiota on kerääntynyt, mistä puhuu laaja ja kattava ystäväpiiri. Kaiken lisäksi Light on jo alustavasti pedannut lähtökohtia tulevaisuuden haaveammattiinsa onnistumalla muutamaan otteeseen auttamaan poliisia ratkaisemaan selvittämättömiä rikosmysteerejä. Päältäpäin katsoen kaikki näyttäisi siis olevan paremmin kuin hyvin, mutta todellisuudessa pinnan alla kuohuu jo vaarallisen voimakkaasti.

Osviittaa Lightin todellisesta luonteesta saadaan jo muutamilla sarjakuvan ensimmäisillä sivuilla, kun lukija tapaa hänet istumasta koulunpenkillä tylsistyneenä ja ajatuksiinsa vaipuneena. Saavutettuaan opinnoissaan jo aikaa sitten selvästi ikätovereitaan korkeamman tason ei opiskelu tunnu enää niin mielekkäältä, vaikka arvosanat onkin muodon vuoksi pidetty kärkilukemissa. Turhautuneisuutta on kasvattanut kotona vallitseva ilmapiiri, jossa Lightin rooli on olla kaikessa loistava tähti ja vastineeksi vanhemmat tiedustelevat auvoisesti pojan erityistoiveita ja -tarpeita. Kiitettävän kokoinen kaveriporukka pitää hänelle seuraa niin koulussa kuin koulumatkoilla, ja fiksun ja miellyttävän ulosantinsa ansiosta heidän kanssaan sosialisointi sujuu Lightilta ongelmitta. Todellisuudessa hän halveksii valtaosan muiden ikäistensä ajanvietto- ja käytöstapoja. Poliisivoimissa korkeassa pestissä työskentelevä isä on auttanut Lightia pitämään katseensa tulevaisuudenkuvassaan, ja jo pienimuotoinen käytännön kokemus alalla on lisännyt motivaatiota entisestään. Tästä huolimatta on Light viimeaikoina vaipunut yhä syvemmälle kyynisyyteensä pohtien, ettei läpimädän maailman nykytilannetta voida enää korjata maallisin laein.

Tämä ristiriitaisuus - ulospäin suuntautuva mallikansalaisen olemus ja sisälle tukahdutettu raivo - tekevät Lightista erittäin mielenkiintoisen ja erilaisen sankariprotagonistin. Tämä aspekti korostuu entisestään, kun Light saa kuoleman muistivihon haltuunsa ja omaksuu rikollisia rankaisevan Kiran roolin: hän voi nyt tyytyväisenä jatkaa päällepäin näkyvää nuoren ja lupaavan etsivänalun rooliaan samalla, kun toteuttaa todellisia ihanteitaan ja tuomitsemistapojaan maagisen muistivihon avulla kenenkään tietämättä. Muistivihon entinen omistaja shinigami Ryuk kiteyttää tilanteen lukijan viihtyvyyttä mukaillen osuvasti: "Tavallaan olet paras mahdollinen henkilö, jolle muistivihkoni olisi voinut päätyä."

Kyseisen muistivihon alkuperäistä omistajaa, eli kuoleman jumala Ryukia, ei myöskään sovi jättää pois laskuista. Vaikka Death Note sarjakuvana sisältääkin useita varsinkin nuorempiin lukijoihin vetoavia piirteitä, joihin kuuluvat esimerkiksi nuoret ja nuorekkaat henkilöhahmot, yliluonnolliset elementit, ihmissuhdedraama, sekä urbaani ja moderni kaupunkimiljöö, on sarjan tekijöille annettava kiitollista tunnustusta päätöksestään jättää ulottamatta muodikkuus kuoleman jumalien eli shinigamien suunnitteluun. Alun alkaenkin ruokottomia mielikuvia synnyttävät otukset ovat piirtäjä Takeshi Obatan taiteessa saaneet vertaisensa kasvot, ja niinpä kaunispoikien ja -tyttöjen tai söpöjen eläinhahmojen sijaan lukijaa tervehtivät Death Noten sivuilla aidosti vastenmieliset helvetin enkelit. Kauhugalleria on todellakin laaja, sillä näiden olioiden ulkomuodot vaihtelevat Ryukin hontelosta, kumaraselkäisestä, teräväpiirteisestä ja narrinnaamaisesta olemuksesta jättimäisiä torakoita muistuttaviin hirvityksiin.

Persoonallisen ulkonäön ohella Ryukilta löytyy myös ilahduttava määrä omanlaistaan luonnetta. Lightin noukittua maasta Ryukin tahallisesti pudottaman muistivihon muodostui siitä heidän välilleen voimakas side, josta melkein ainoa ulospääsy on kuolema. Perinteisen toverillisen kumppanuuden kliseet saavat kuitenkin kyytiä tarpeeksi pian, sillä Ryukin ja Lightin välinen suhde on niin sanotusti jotain aivan muuta. Heti ensikohtaamisella Ryuk viilaa Lightin ylimielistä minäkäsitystä sieltä täältä, kun Light erehtyy tiedustelemaan syitä Ryukin valinnalle luovuttaa tappava muistivihko juuri hänelle. "Satuit vain olemaan ensimmäinen, joka muistivihkooni koski, siinä kaikki. Luulet, että valitsin sinut? Älä kuule imartele itseäsi", kuuluu suorasukaisen tyly vastaus.

Kaunistelemattomuuden lisäksi Ryuk ei kainostele antaa myös muiden ikävänpuoleisten piirteidensä näkyä. Hyvin pian lyöttäydyttyään yhteen Lightin kanssa hän omaksuu sivustakatsovan penkkiurheilijan roolin, nauttien Lightin ja L:n välisestä kisailusta suurena hupina. Pahimmillaan hän ryhtyy ikään kuin tapahtumien kommentaattoriksi, suorastaan aktiivisesti provosoiden Lightia saadakseen haluamansa reaktion ja täten maksimoidakseen hauskuuden. Näin ollen ei liene lainkaan yllättävää, että Ryuk on kovin haluton avustamaan Lightia millään tavoin tämän suuressa visiossa. "En ole sinun enkä L:n puolella tämän asian suhteen", julistaa Ryuk milteipä ensitöikseen kaksinkamppailun pyörähdettyä käyntiin. Jos Ryuk kuitenkin jossain vaiheessa jollain ilveellä ajautuukin toimimaan Lightin hyväksi, ei hän jaloa itsekkyyttä kunnioittaen jätä varmistamatta hyötyvänsä siitä myös itse jotenkin.

Kun myös Light pidättäytyy antamasta periksi ja ryhtymästä nuoleskelemaan Ryukia lisäpisteiden toivossa, on molemminpuolisesti kiusanhenkisyydessään ja varauksellisuudessaan vääristynyt toveruussuhde valmis.

Toinen Death Noten kirkkaimmista päätähdistä on Lightin verivihollinen nimeltään L. Aluksi hän esittäytyy hyvin salaperäisenä hahmona, johon viitataan lähinnä "maailman parhaana mestarietsivänä", "poliisien viimeisenä valttikorttina", "ässänä hihassa", ynnä muin salamyhkäisin ja mielenkiintoa kiihottavin lausunnoin. Hyväksi havaittuja salapoliisitarinoiden kliseitä kunnioittaen L:llä on oma henkilökohtainen apuri nimeltään Watari, joka ei mysteerisyydessä juuri suojatilleen häviä. Kauttaaltaan tummiin pukeutunut ja kasvonsa laajalierisen hatun suojiin kätkevä Watari on ainoa linkki tavallisten poliisivoimien ja L:n välillä, jonka kautta nämä tahot ovat yhteydessä toisiinsa. Tällöinkin L hoitaa kanssakäymisen mikrofonin ja kannettavan tietokoneen kaiuttimien kautta, pitäen turvallisen välimatkan ja säilyttäen kasvottomuutensa.

Mutta kun nämä ulkoisimmat suojakerrokset on kuorittu pois, paljastuu niiden alta mitä eriskummallisin ja omalaatuisin älykköpersoona, jonka toimia seuratessa voi helposti ymmärtää hänen hahmonsa ympärille syntyneen kannattajakunnan. Herran persoonallisuutta voisi lähteä kartoittamaan sanakirjamääritelmällä boheemi; epäsovinnaista elämäntapaa ilmentävät niin takkuinen ja sekalainen hiuspehko, verrattain kumara käynti ja olemus, alati mulkoilevat silmät harvinaisen tummine alusineen, kummastusta herättävä tapa istua, äkkinäiset ja hätkähdyttävät eleet ja ilmeet, suorapuheiset ja usein hämmentävät laukaukset, erikoislaatuinen tapa pidellä esineitä kuin pääsääntöisesti makeisista ja muista eri herkuista koostuva ruokavaliokin. Reilun kokoisena kirsikkana kakun päällä kuitenkin on L:n ilmiömäiset älynlahjat, joiden avulla hän on kykenevä haastamaan jopa täysin kasvottoman ja jälkiä jättämättömän Kiran eli Light Yagamin, ja joita ilman häneltä puuttuisi näiden ääriominaisuuksien tuoma viehätysvoima.

Kiehtovaa ristiriitaa L:n ja Lightin vihollisuudelle tuo se, että sarjan edetessä lukija voi huomata heidän molempien olevan itse asiassa hyvinkin samanlaisia persoonia. Molemmilla on erittäin terävä äly, he molemmat kykenevät ajattelemaan loogisesti samalla tasolla ja kummatkin ovat yhtä motivoituneita oman asiansa ajamisessa. Kuitenkin tämä samanlaisuuden asetelma saa myös ärsyttäviä piirteitä, sillä sitä korostetaan sarjan aikana aivan liikaa. Välillä tuntuu siltä, kuin tietyt kohtaukset olisi kirjoitettu tarkoituksenomaisesti hakkaamaan lukijan tajuntaan kuva kahdesta täysin ainutlaatuisesta ja yhdenvertaisesta älyköstä. Esimerkkikohtauksesta käyköön Lightin ja L:n välinen tennisottelu, jonka ajatuksenlukua muistuttava toisen mietteiden puntarointi on yksinkertaisesti naurettavaa. Viesti menee kyllä perille, mutta vähempikin olisi riittänyt.

Muu hahmokaarti rakentuukin sitten näiden kahden pelaajan ympärille, ja mitä pidemmälle tarina etenee, sitä selvemmäksi heidän roolinsa yksinkertaisina pelinappuloina L:n ja Lightin kaksintaistelussa käy. L:n komennuksessa on muun muassa pieni muutamasta ensiluokan poliisista koostuva ydinjoukko, jonka rivistöissä tavattavat henkilöhahmot edustavat tasaisesti usean eri persoonallisuustyypin stereotypioita: Touta Matsuda on nuorena vasta-alkajana joukon naiivein ja avuttomin, lyhytpinnainen Shuichi Aizawa on sitä vastoin huomattavasti kokeneempi ja realistisempi luonteeltaan, jykevärakenteinen ja kiitettävän tuppisuinen Kanzo Mogi on ryhmän kävelevä kone hoitaen tehokkaasti tehtävän kuin tehtävän ja vielä viimeiseksi itse Light Yagamin isä Soichiro Yagami, joka on arvojärjestyksessä heti L:stä seuraava toimien L:n rinnalla muiden henkisenä johtajana.

Death Noten päähahmojen sukupuolijakauma ja -roolit osoittavat, että sarjassa on havaittavissa pienimuotoista patriarkaalisuutta. Harmittavan usein naishahmojen osuus tapahtumien kulussa on lähinnä korostaa miespuolisten henkilöiden ylivertaisuutta. Esimerkiksi Yagamin perheessä Lightin pikkusisko Sayu on joka välissä pyytämässä apua isoveljeltään milloin missäkin asiassa, muistaen kiltisti aina ihmetellä ääneen tämän mahtavuutta. Äiti Sachiko Yagami puolestaan on ikääntyvän ihannenaisen ruumiillistuma; täysin kotitöihin sekä miehensä ja muun perheensä tarpeista huolehtimiseen sidottu nöyrä palvelijatar. Hieman myöhemmin kuvioihin ilmaantuva Misa Amane on yksinomaan Lightin varauksettomaan palvomiseen keskittynyt statisti, jonka verrattain pienet älynlahjat sinetöivät hänen paikkansa Lightista kaikin tavoin riippuvaisena henkilöhahmona. Myös muut Lightilla sarjan aikana kierroksessa olevat naiset edustavat tätä samaa lajityyppiä. Tämä tietystikin on edesauttanut tuomaan omanlaistaan ulottuvuutta Lightin kiistattomaan ylimielisyyteen, eikä täten ole lainkaan tavatonta löytää sankariamme pyörittelemästä hiljaa mielessään kaikenlaisia sovinistisia ajatelmia. Kovinkaan negatiivista vaikutusta lukijakuntaan ei tällä piirteellä kuitenkaan ole näyttänyt olevan, sillä esimerkiksi IRC-Gallerian Death Note - aiheisten yhteisöjen sukupuolijakaumaa tarkastelemalla voidaan havaita tyttöjen ottaneen sarjan jopa selvästi poikia suuremmassa määrin omakseen.

Vaikka Death Noten hahmot ovatkin onnistuneita joko sarjan lajityypin peruspersoonina tai jopa huomattavasti omaperäisempinäkin luomuksina on päivänselvää, etteivät ne erottuisi juuri edukseen ilman vahvaa ja kantavaa tarinaa. Näin siis päästäänkin Death Noten viehätyksen keskeisimpään olemukseen eli juoneen ja koko tarinakonseptiin, joka on sanalla sanoen vähintäänkin kihelmöivä.

Heti alusta alkaen Death Note haastaa lukijan kyseenalaistamaan ja tarkastelemaan omia moraalikäsityksiään ja maailmankatsomustaan. Tapahtumat kerrotaan suurimmalta osin päähenkilö Light Yagamin näkökulmasta, joka näin ollen on sekä oletusarvoisesti että hahmon itsensä mielestä tarinan sankari, niin kutsuttu "hyvis". Tätä tukee erityisesti myös se seikka, että kuten niin monet muutkin sankarit ja hyvyyden edustajat lukemattomissa muissa tarinoissa, pyrkii Light määrätietoisesti ja aktiivisesti pelastamaan maailman.

Vaan hänpä tekeekin sen murhaamalla itse valtavan määrän muita ihmisiä, olkoonkin niin, että he ovat rikollisia. Sillä toisten ihmisten tappaminenhan on aina väärin, eikö niin? Niinpä...

Selvittyään muistivihon yliluonnollisten voimien aiheuttamasta alkujärkytyksestä Light päättää hyvin pian ryhtyä käyttämään noita voimia hyvään tarkoitukseen. Omatessaan voimakkaita ja kunniallisia käsityksiä etiikasta hän ymmärtää, että tappaminen yksinkertaisesti on väärin. Niinpä hän ryhtyykin hakemaan oikeutusta toimilleen monien keksimiensä perustelujen kautta. Niistä ensimmäinen, johon varmasti myös hyvin monet muut ihmiset ympäri maailmaa voivat ainakin jossain määrin yhtyä, on modernissa yhteiskunnassa vallitseva kaaos ja järjestyksen puute. Koska Lightin mielestä asialle olisi ehdottomasti tehtävä edes jotain, saatuaan haltuunsa helppokäyttöisen ja kiistattoman tehokkaan välineen ryhtyä kitkemään näitä vääristymiä hän kokee suorastaan velvollisuudekseen ottaa tämä itselleen tarjottu suunnannäyttäjän rooli. Sitä paitsi hänhän surmaa vain rikollisia, jotka muutenkin ansaitsisivat kuolemanrangaistuksen; miksipä siis viivyttää heidän tuomiotaan ja antaa kaikkien ihmisten kärsiä pelosta ja ahdistuksesta vain muutaman häiriötekijän tähden. Kaiken kukkuraksi asiaa pikaisesti pohdittuaan Light päätyy siihen johtopäätökseen, että hän yksinään on ylipäätään edes kykenevä käyttämään muistivihkoa oikealla tavalla. Muut ihmisethän ovat läpeensä itsekkäitä, tyhmiä, yksinkertaisia ja aivan liian vastuuttomia voidakseen moista taakkaa kantaa. Mutta ei Light. Hän on sisukas, päättäväinen, teräväjärkinen ja viisas, ja hän on sitoutunut itsekeskeisten tavoitteiden sijaan toimimaan muistivihon avulla kaikkien yhteiseksi eduksi. Viimeksi mainittua korostaa entisestään se, että Light torjuu Ryukin kehut hänestä oikein hyvänä kuolemanjumalana sanomalla, että hän on nimenomaan ihminen, joka toimii toisten ihmisten hyväksi. Tokihan hän siis on tehtävään paras ellei peräti ainoa vaihtoehto.

Tällaisin miettein ja vakuutteluin Light viettelee sekä itseään että lukijaa omalle puolelleen.

Lightin pahin ja oikeastaan ainoa varteenotettava vastustaja on L. Eksentrisestä ulosannistaan huolimatta hän edustaa Death Notessa esitetyistä moraalilinjauksista sitä huomattavasti tavallisempaa ja yleisesti yhteiskunnassa hyväksyttyä koulukuntaa. Toisin sanoen hän jahtaa Lightia ja Kiraa siitä kylmän yksinkertaisesta syystä, että tappaminen nyt kerta kaikkiaan vain on väärin, olivat uhreina sitten kaikkein paatuneimmat rikolliset tai viattomimmat lapset. Lightin lukuisiin ja jopa vakuuttaviin perusteluihin sekä palavan intohimoiseen vakaumukseen verrattuna L tuntuu välillä suorastaan kylmän ammattimaiselta ja kuivalta, sillä Lightin moninaisten syiden sijaan hän taistelee todella vain, koska yleisten normien mukaisesti pitää tappamista kaikissa tapauksissa rangaistavana tekona ja sillä selvä. Tästä huolimatta, tai juuri sen takia, on L tutun turvallisen arvomaailmansa ja kiinnostavien poikkeuksellisten piirteidensä vuoksi saanut paljon suosiota osakseen.

Nämä kaksi Death Noten päätoimijaa tuovat motiiveillaan ja päämäärillään erinomaisesti esille sarjan viestittämän moraalisen kädenväännön; Light ja L ovat kumpikin vahvoja persoonia voimakkaine mielipiteineen ja vakaumuksineen, ja kummatkin heistä uskovat lujasti ennen kaikkea oikeuteen ja omaan tajuunsa siitä. Perimmäinen ristiriita syntyykin, kun yhteisestä oikeudenihannoinnista huolimatta he kummatkin uskovat siihen niin täysin omalla tavallaan. Kun peliasetelma on esitelty, jää lukijan tehtäväksi valita oma puolensa ja kantansa asiaan. Tästä lähtevät liikkeelle myös ne itse kunkin omat henkilökohtaiset pohdinnat aiheesta, joita Death Note on niin tehokkaasti lukijoidensa keskuudessa indusoinut ja josta se on ansaittua kiitosta saanut.

Vaikka sarja pidättäytyykin suurimmilta osin vastaamasta esittämiinsä kysymyksiin, on rivien välistä luettavissa tekijöiden viestin maailmanpatannuksen osalta kallistuvan loppuviimeksi rauhanomaisien keinojen puoleen. Tämä on havaittavissa yhdessä Death Noten teemoista, jokä käsittelee sanalla sanoen valtaa ja sitä, kuinka sen liiallinen määrä voi kerta kaikkiaan myrkyttää vahvimmankin ihmismielen. Kun Light saa yliluonnollisen muistivihon haltuunsa ja varmentaa sen aitouden, on hänen ensireaktionsa kenen tahansa tavoin lähes paniikinomainen kauhu. Kuitenkin vahva määrätietoisuus ja käsitys siitä, kuknka asiat olisi hoidettava ajaa hänet pian ottamaan oikeuden häikäilemättä omiin käsiinsä. Aluksi kaikki vaikuttaakin sujuvan hienosti, ja monet siviilien keskuudessa omaksuvat Lightin rikollisia rankaisevana vapahtajana, aivan kuten hän halusi. Ei kuitenkaan ehdi kulua paljoakaan aikaa, kun Light päättää menestyksen siivittämänä tiukentaa otettaan entisestään. Näin ollen oikeudenmukaisuuden viikate ei niitäkään enää vain rikollisia, vaan Lightin oikeutta vastaan taistelevat syyttömät poliisitkin joutuvat armotta hänen tuomiovaltansa alle. Äkkiä Light huomaa saaneensa takaa-ajajia myös tavallisten poliisivoimien ulkopuolelta, eikä moinen julkeus voi hänen silmissään jäädä rankaisematta. Nimi paperiin vain. Lopulta kynä tuntuu karkaavan Lightin käsistä lopullisesti, ja hän käyttelee muistivihon valtaa ja lähiomaisiaan hyväksi miten ikinä tahtoo, alkuperäinen päämäärä hautautuneena vielä suuremman ja mahtavamman tavoitteen alle: nousta kaikkien muiden yläpuolelle ja hallita koko maailmaa Jumalana. Näin Lightista itsestään lopulta tuli niin kovasti halveksimansa rikollinen, pyyteettömyyden perikuva muuttui itsekkyyden ruumiillistumaksi.
Ajatuksia herättävien moraalikysymysten lisäksi Death Noten tarina loistaa myös muilla osa-alueilla. Vaikka sarjan lähtökohta jo itsessään kuolemanjumalineen, tappavine muistivihkoineen ja sen avulla maailmanvaltaa havittelevine päähenkilöineen on erittäin mielenkiintoinen ja tiettyjä ennakko-odotuksia muodostava, ei Death Note tyydy vain löyhästi lunastamaan näita odotuksia. Sen sijaan käsikirjoittaja Tsugumi Ohba tarjoaa sarjan koko kahdentoista kirjan pituutensa aikana sylen täydeltä toinen toistaan kimurantempeja ja hätkähdyttävämpiä juonikuvioita, jotka kekseliäisyydessään kietovat pauloihinsa niin älyllisestä pikkupurtavasta nauttivat kuin liiallisuuksiin menevää näpertelyä karsastavatkin. Vaikka näyttävimmät paukut tuntuvatkin riittävän toden teolla lähinnä sarjan ensimmäiselle puoliskolle, ei takki tyhjene kokonaan missään vaiheessa ja Death Note säilyttää viehätysvoimansa aina viimeisille sivuille saakka.

Paikallaan junnaamisesta ei sarjan tarinaa voi ainakaan alussa syyttää. Nimittäin kun perusidea, johon kuuluvat kuoleman jumalat eli shinigamit, näiden hallussa olevat tappavat muistivihot, yhtä tällaista vihkoa maailmanvalloitukseen käyttävä päähenkilö Light ja hänen nappaamisensa nimiin vannova L, on alustavasti esitelty, polkaistaan pääjuonen muodostava L:n ja Ligthin välinen metsästysjahti käyntiin. Tästä piiloleikistä ja älyllisten siirtojen vuorottelusta muodostuukin Death Noten tarinan pohjimmainen runko, joka henkilöhahmojen vaihtelusta huolimatta säilyy suurin piirtein muuttumattomana koko sarjan elinkaaren ajan.

Vaikka äkkiseltään moinen hissukseen ja matalalla profiililla käytävä älyjen kamppailu saattaakin monista kuulostaa tylsähköltä, on Death Note onnistunut tällä osastolla erinomaisesti. Asioita ei todella vatvota liikaa, vaan perusasioiden läpikäynnin jälkeen estradi luovutetaan kokonaan herroille Light ja L. Ensikohtaamisella suorassa televisiolähetyksessä L tekee pätevyytensä tiettäväksi nöyryyttämällä pahaa-aavistamatonta Lightia mennen tullen. Kun hän on selkein ja loogisin johtopäätöksin osoittanut sekä Kirana toimivan Lightin siihen asti kyseenalaisen olemassaolon, kyvyn tappaa ilman suoraa kontaktia että tämän olinpaikan, alkaa juoni edetä ripeään tahtiin L.n sulavasti kulkevien tutkimuksien mukana. Tästä eteenpäin lukijoita viihdytetään kerta toisensa jälkeen Lightin ja L.n vuorottelevilla neronleimauksilla toistensa pään menoksi ja oman selustansa turvaamiseksi. Parhaimmillaan heidän mieltensä kaavailemat loistosuunnitelmat muistuttavat monimutkaisuudessaan näytännönomaisia sirkustemppuja, jotka jättävät katsojansa haukkomaan henkeään. Minkään ei silti anneta mennä yli ymmärryksen, vaan käsikirjoittaja Tsugumi Ohba on tarkasti pitänyt huolen, että kiemurat tehdään lukijalle selväksi viimeistä piirtoa myöten runsaiden selityksien kautta.

Tästä perinpohjaisesta asioiden selonteosta muodostuukin yksi sarjan raskaista ja huomattavista riippakivistä. Vaikka vaatimus lukijan ajatuksen mukanaolosta onkin sinänsä ihan hyvä piirre sarjalle kuin sarjalle, käy Death Noten hienouksien ylenpalttisen läpikäynnin seuraaminen ajoittain suorastaan tukalaksi pakkopullaksi. Toisinaan sivut ja puhekuplat on ahdettu ääriään myöten täyteen joko jaarittelevaa dialogia tai hahmojen ajatuksenjuoksua, mikä tekee lukemisesta välillä takkuista ja uuvuttavaa. Sarjakuvakirjojen yhteydessä käytetty käsite graafinen romaani muistuu yllättäen mieleen, kun jotkin sarjan osat todella sisältävät tekstiä melkeinpä pienoisromaanin verran. Varsinkin nopeaan selailuun mieltyneet lukijat tulevat saamaan harmaita hiuksia, kun kärryillä pysyäkseen on todella kahlattava koko teos läpi hyppäämättä sanaakaan yli. Kärsivällisyys kuitenkin jälleen palkitaan, ja malttinsa säilyttämällä pääsee nauttimaan haastavasta mutta täysin ymmärrettävästä salapoliisitarinasta.

Kaikkien Death Noten sisältämien synkkien moraalipohdiskelujen ja silmittömän, joskin väkivallattoman ja verettömän, massamurhaamisen jälkeen lukijan on ilo huomata, että tarinaan on eksynyt mukaan myös ripaus huumoria. Tätä on tuotu sarjaan pääasiassa kahden keinon kautta, joista ensimmäinen on hyvin pienissä määrin esiintyvä ja nuoremmalle kohderyhmälle suunnattu kevyt romanttinen ihmissuhdekoheltaminen. Huipussaan tämä on hieman ennen sarjan keskivaihetta, jolloin Light on lyönyt hynttyyt yhteen L:n kanssa Kiran nappaamiseksi ja hänen pintapuolinen suhteensa Misa Amaneen on vakiintunut. Koomisia tilanteita syntyy, kun impulsiivinen Misa aika ajoin kyllästyy poikaystävänsä kiinnostuksen suuntautumiseen kohti rikostutkimuksia. Koska hänen läsnäolonsa Kiraa jahtaavien etsivien keskuudessa on eräästä nimeltä mainitsemattomasta syystä johtuen välttämätöntä, tuppautuu hän aina välillä työntämään lusikkansa soppaan joskus huvittavinkin seurauksin.

Toinen, allekirjoittaneen mielestä ehkäpä jonkin verran mielenkiintoisempi huumorin lähde Death Notessa, on shinigami Ryukin ja Lightin välisestä suhteesta kumpuava kekseliäs sanaharkka. Kuten aiemmin jo sanoin, kumpikaan heistä eri juuri toisen suuntaan kumartele eikä sanojaan sievistele. Siinä missä Ryuk avoimen vahingoniloisesti nauraa Lightin ajoittaiselle ahdingolle ja omaa taipumuksia tahallisesti ärsyttää tätä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, on Lightkin vapaa sanomaan sanottavansa suoraan ja näykkimään hienokseltaan yksinkertaisen shinigamin heikkoja kohtia miten tahtoo. Tämä keskinäinen ja ilkikurinen eripura kirvoittaa riittävän määrän kaksikon välille suoranaista kettuilua, joka ilmentyessään jaksaa huvittaa mutta joka ei kuitenkaan nouse esille liian usein, vaan säilyy virkistävänä lisämausteena

Useiden juoneen ja tarinakonseptiin liittyvien hienouksien päätteeksi on Death Notessa sokerina pohjalla erinomainen piirrosjälki. Vaikka sarjassa ei liiemmin laajoilla ja henkeäsalpaavilla taustapiirroksilla juhlitakaan, on Takeshi Obatan taiteella silti omat taidokkaat avunsa ja persoonalliset vivahteensa. Erityisesti niin ihmishahmojen kuin shinigamienkin suunnittelussa näkyy taiteilijan jo esimerkiksi Hikaru no Gosta tuttu selkeä ja miellyttävä piirtojälki, johon kuuluu monivivahteisuudessaan sekä tiettyä realistisuutta että japanilaiselle sarjakuvalle ominaista söpöyttä. On myös hienoa nähdä, kuinka tarinan maailman ajan kuluminen on tarkasti otettu huomioon hahmoja piirrettäessä. Esimerkiksi Light Yagamin hahmossa nähdään dramaattisia muutoksia niin henkisesti kuin fyysisestikin niiden noin kuuden vuoden aikana, jotka sarjan aikajana käsittää, kun lapsenomaiset pyöreät ja viattomat kasvojenpiirteet kovenevat ja terävöityvät vuosien ja kokemuksien hankaamina. Onnistuneiden hahmosuunnittelujen lisäksi myös miljöön kuvailu on rikasta, ja taidokkaasti tehdyt kuvat suurkaupunkien kaduilta edistävät sarjan modernin nykyaikaisuuden tuntua.

Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan Death Note on kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut sarjakuva. Sen voimakkaasti mutta saarnaamatta nostattamat ja astetta syvemmät kysymykset etiikasta ja oikeudenmukaisuudesta pitävät huolen, ettei sarja jää noteeraamatta myös normaalia vakavammista japanilaisista hengentuotteista kiinnostuneiden keskuudessa. Samalla kuitenkin mielikuvitukselliset yliluonnolliset aspektit, nuoret henkilöhahmot, kaupunkimiljöö ja tarinan kevyemmät elementit pitävät Death Noten selvästi myös suuremmille massoille sopivan viihteen puolella. Näin ollen Death Note on kokonaisuudessaan mestarillinen tuotos, jonka uskaltaisin väittää muutamista soraäänistä huolimatta kuuluvan 2000-luvun puolelta japanilaista sarjakuvaa harrastavan henkilön yleissivistykseen.

- Ossi Kumpula

---

Death Note

Taide: Takeshi Obata
Tarina: Tsugumi Ohba
Julkaisija Japanissa: Shueisha
Julkaisija Yhdysvalloissa: Viz Media
Pituus: 12 osaa

Aiheesta muualla:
Anime News Network
Wikipedia